Reijo Voipaala ja hänen vaimonsa asuvat itse rakentamassaan omakotitalossa Vantaalla. Vuonna 2017 Suomen Elementtikatto toteutti taloon kattoremontin. Tästä vuoden kuluttua asennettiin uudelle katolle myös aurinkopaneelit. Molemmat urakat sujuivat juuri niin kuin pitikin.

Reijo ja hänen vaimonsa ovat asuneet Vantaan Hiekkaharjun kulmalla jo vuodesta 1975. Ensimmäiset yhdeksän vuotta he asuivat pienemmässä talossa, ennen kuin muuttivat itse rakentamaansa taloon vuonna 1985.
– Rakensimme taloa kolmisen vuotta niin, että oikeastaan kaikki asiat tehtiin itse, Reijo kertoo.

”Uusi konsepti vakuutti”

Kattoremontti sai alkunsa, kun Suomen Elementtikaton auto pysähtyi pariskunnan talon kulmalle. Reijo oli jo aiemmin miettinyt katon kuntoa ja kun Suomen Elementtikatto oli sen tarkastanut, päätettiin remontti tehdä.
– Katto oli siinä kunnossa, että remonttia ei olisi tarvinnut tehdä niin sanotusti heti huomenna. Päätimme kuitenkin, että parempi se olisi silti tehdä huomenna. Suomen Elementtikatolla oli tällainen uusi konsepti, jossa elementit tehdään valmiiksi sisällä. Sitten ne nostellaan nosturilla tuonne katolle. Sen ansiosta remontti saadaan tehtyä yhdessä päivässä niin, että päästään vedenpitävyyteen takaisin, Reijo kertoo.

– Nyt jälkeenpäin voin olla ihan varma siitä, että se oli kätevä systeemi. Kyllä se oli heillä niin rutiinia, ettei siinä tarvinnut kaverilta kysellä, että mitä minä nyt teen. Jokainen tiesi tehtävänsä, Reijo jatkaa.

”Kummatkin urakat olivat hyvin hoidettuja”

Noin vuoden kuluttua kattoremontin valmistumisesta Suomen Elementtikatto asensi uudelle katolle myös aurinkopaneelit. Molemmat projektit sujuivat Reijon mielestä juuri niin kuin pitikin. Katto tulee kestämään varmasti pitkään.

– Kummatkin urakat olivat hyvin hoidettuja ja menivät hyvin, Reijo summaa.

Lisätietoa aurinkopaneeleistamme löydät painamalla tästä.

Back to top