Ammattijääkiekkoilija Mikko Mäenpää asuu perheensä kanssa Jyväskylän Muuramessa. Omakotitalon katolla on Suomen Elementtikaton asentama SolarEdge-aurinkopaneelijärjestelmä. Nyt kolmasosa talouden käyttämästä sähköstä tuotetaan aurinkopaneelien avulla.

Kaunis omakotitalo valmistui Muurameen vuonna 2013.


– Meillä on Suomen Elementtikattojen asentama SolarEdge-niminen aurinkopaneelijärjestelmä. Järjestelmään kuuluvat käytännössä katolla olevat paneelit ja teknisessä tilassa sijaitseva invertteri, Mäenpää kertoo.

Motivaationa ympäristö- ja ilmastoasiat

Aurinkopaneelien asennuksen taustalla vaikuttivat ennen kaikkea ympäristöasiat. Isänä Mäenpää miettii paljon sitä, millaisen maapallon nykyinen sukupolvi jättää omille lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Asennus toteutettiin joulukuussa 2018.

– Oma ilmastoahdistukseni oli se alkuperäinen motivaatio. Sitten sattui sopivasti, että Suomen Elementtikattojen Riku tuli soittamaan ovikelloa, Mäenpää muistelee.

– Sopimuksen teon jälkeen olisiko ollut reilu viikko, niin paneelit olivat katolla. Sitten sähkömies kävi kytkemässä invertterin päälle. Sen jälkeen rupesi rokki soimaan, Mäenpää virnistää.

Mallikas toteutus alusta loppuun

Mäenpään mukaan kaikki sujui Suomen Elementtikattojen kanssa hyvin alusta asti. Yhteydenpito hoitui koko ajan saman ihmisen kanssa. Hänet sai puhelimen päähän nopeasti aina, jos jotain kysyttävää ilmeni.

– Kaikki on mennyt siinä mielessä todella mallikkaasti. Sitä mukaan, kun kevät etenee ja auringonvalo lisääntyy, niin fiilis vain paranee. Olen seuraillut paneelien tuottoja. Lukemia voi seurata reaaliaikaisesti vaikka kännykällä. Tuottolukemat ovat olleet sellaisia mitä niiden on pitänytkin olla. Se on totta kai iloinen ja hieno asia, Mäenpää toteaa.

– Nyt tiedämme, että kolmasosa käyttämästämme sähköstä on oikeasti päästötöntä, puhdasta ja uusiutuvaa, Mäenpää jatkaa.

Konkreettisia toimenpiteitä asioiden edistämiseksi

Aurinkopaneeliasioissa Mäenpää suosittelee lämpimästi yhteistyötä Suomen Elementtikattojen kanssa. Hänen omakohtaisen kokemuksensa mukaan kaikki meni heidän kanssaan hyvin.

– Mielestäni meidän kaikkien velvollisuus on hieman pohtia näitä ympäristöasioita ja alkaa tehdä toimenpiteitä niiden eteen, Mäenpää painottaa.

 

Back to top